Etusivu > RaaPS:in historiaa > Pursimajat

Pursimajat

Raahen Purjehdusseura liittyi vuonna 1923 Suomen Purjehtijaliittoon. Ensimmäisen pursimajansa avajaiset seura piti Ison-Kraaselin saaressa kesällä 1930. Kyseessä oli ilmeisesti saaren suurin huvila ja pursimajan puhelinnumeroksi ilmoitettiin sama kuin luotsiaseman, mutta kahdella soitolla. Lipunnostajaisiin luvattiin hyvä ravintola, ja seuralaiset toivotettiin tervetulleiksi. Moottoriveneet ajoivat liikennettä avajaisissa kello 17.00 alkaen puolen tunnin välein.

Jo seuraavana vuonna ostettiin Raahen Laivaus Oy:ltä Lapaluodon Virpiperässä sijaitseva kuusikulmaisella tornilla varustettu kolmikerroksinen huvila, Jotaila. Fredrik Soveliuksen rakennuttaman huvilan rantatonttiin kuului vielä laituri ja kiskoraiteinen venevaja. Jotailan eduksi katsottiin se, että sinne pääsi sekä maitse että meritse. Kesäkuun 13. päivänä 1931 vietettiin Jotailan tupaantuliaisia juhlavasti lipunnostolla. Majan kolme kerrosta olivat täynnä seuran jäseniä ja heidän vieraitaan, tunnelmaa kuvailtiin toverilliseksi ja hilpeäksi. Seuran silloinen kommodori Veikko Roihu piti juhlapuheen, jossa ylisti pursimajaa Pohjois-Suomen komeimmaksi. Pursimajan ylimmästä kerroksesta näkyikin pitkälle Roskan selälle, josta kilpailureitit kulkivat.



Jotaila menetettiin parikymmentä vuotta myöhemmin puutavarayritykselle, Kristiinan Puulle, joka tarvitsi suojaisan paikan mahdollisille tukkilautoilleen. Kaupunki ei suostunut jatkamaan maanvuokrasopimusta ja näin pakotti purjehdusseuran myymään pursimajan puutavarafirmalle v. 1950.
Purjehdusseura aloitti kuitenkin välittömästi uuden pursimajan etsimisen. Asia ratkesi lopulta siten, että puutavaramies Anders Valdenström ilmoitti halukkuutensa myydä Ulko-Fantissa sijaitsevan huvilansa, joka siirtyi seuran hallintaan 29.5.1952. Raahen Seutu-lehdessä ilmoitettiin: "Uudella pursimajalla Ulko-Fantissa puhdistustalkoot 5.6.1952. Veneettömille kuljetus Thomsonin sillalta, haravat ja lapiot mukaan”. Purjehdusseuran ostama huvila oli hirsinen, mutta melko huonossa kunnossa. Alue ja tontti oli kuitenkin erinomainen ja Purjehdusseura laajensi tiloja rakentaen uuden salin ravintola- ja kokouskäyttöön.(teksti: MVS)
Raahen Purjehdusseura ry