Etusivu > RaaPS:in historiaa > Kolmioveneet

Kolmioveneet

Raaheen ostettiin 1927 useita Pohjanlahden pienveneluokan veneitä eli ns. Kolmioveneitä, jotka muuttivat koko purjehdusseuran olemusta. Näistä veneistä alkoi Kolmioveneiden menestyksekäs kausi. Aivan aluksi seura hankki kaksi venettä, arvontaveneet "Humun" ja "Pirskeen". Paul Sovio voitti "Humun" ja hammaslääkäri Fredrik Nylander "Pirskeen". Myöhemmin purjehdusseura rakennutti vielä kolmannen arvontaveneen, jonka voitti jälleen hammaslääkäri Nylander. Raahen Seutu kirjoitti 21.4.1929 Kolmioveneistä seuraavaa: "Raahen Purjehdusseura saa uusia aluksia. Yrjö Korsu on täällä saanut valmiiksi uuden Kolmioveneen arvontaveneeksi Raahen Purjehdusseuralle. Vene on kaikin puolin onnistunut ja hyvännäköinen mitä tekotapaan ja työn suoritukseen tulee. Toinen saman luokan vene valmistuu näinä päivinä Pietarsaaren Veneveistämöltä. Molemmat on rakennettu Otto Ståhlen piirustusten mukaan ja ovat siten sisarveneitä. Kehoitetaan ostamaan arpoja, joita on vielä saatavissa seuran jäseniltä ja tämän lehden toimituksesta."

Vuonna 1933 kehiteltiin Raahessa uusi purjehduskilpailumuoto, jonka palkintona oli Raahen Malja. Kilpailu oli nimenomaan Kolmioveneille, koska veneet olivat samanlaisia ja samanpainoisia. Kilpailijat istuivat rinnakkain maalla noin sadan metrin päässä laiturista. Veneet odottivat laiturissa arvotussa järjestyksessä. Purjeet olivat purjepussissa gastin jalkojen välissä. Starttilaukauksen jälkeen miehistöt juoksivat kilpaa veneisiinsä ja purjeet vedettiin mastoon niin nopeasti kuin mahdollista. Kyseisestä kilpailumuodosta tuli jokavuotinen perinne niin kauan kuin Raahessa kilpailtiin Pohjanlahden pienveneillä. (Säännöt)

1950-luvulla Raahen Purjehdusseura oli Kolmioveneissä ylivoimainen. RaaPS:ssa niitä oli toistakymmentä ja kaikki kiertopalkinnot ja yksityispalkinnot kerääntyivät Raaheen ja Raahessakin yleensä yksiin käsiin. Kolmioveneitä ei enää rakennettu lisää ja entisetkin hajaantuivat laajemmille alueille. Vähitellen luokka, joka oli aikoinaan ollut Suomen suurin kilpaveneluokka, alkoi näivettyä, ja varsin väljät luokkasäännöt tekivät sen, että veneistä oli alkanut tulla erilaisia eikä kolmioveneitä lopulta enää pidettykään yhtenäisenä veneluokkana.

Uudet Hai-veneet ja Lightningit sekä Viklat alkoivat ottaa sijaa Kolmioveneiden jälkeen kilpailuluokkina ja Optimisti- ja OK-jollat junioriveneinä. OK-jollien, Viklojen ja Haiden kilpailuista lisää jatkossa. (teksti:MVS)

Kolmioveneet.

1.1 Luokan syntyhistoriaa 

Jo v.1912 ja v. 1915 Suomen Purjehtijaliiton purjehtijapäivillä oli noussut esille kysymys pienen ja edullisen, mutta merikelpoisen veneluokan tarpeellisuudesta. Asia ei kuitenkaan vielä johtanut mihinkään SPL:n penseän kannan vuoksi. Asia tuli uudelleen esille v.1923 , Perämeren purjehdusseurojen toimesta, jolloin korostettiin Perämeren olosuhteisiin soveltuvan nostokölillä varustetun veneluokan tarpeellisuutta. SPL järjestikin suunnittelukilpailun ja jo v.1924 valittiin voittajaksi kokkolalaisen Alfons Qvarströmin ehdotus. Suomen Purjehtijaliitto hyväksyi veneen viralliseksi kilpailuluokaksi vasta v.1930 Perämeren purjehdusseurojen ankaran painostuksen tuloksena. Raahen pursiseuran edustajana SPL:n liittokokouksessa toimi tuolloin asemapäällikkö Väinö Jalas edustaen valtakirjalla myös oululaisia.

Luokkasääntöjen vahvistamisen ajankohta on jäänyt jonkin verran epäselväksi, koska Pohjanlahden pienveneen ( Österbottniska småbåtsklassen ) luokkasäännöistä löytyy ensimmäiset painetut maininnat vasta vuodelta 1934.

Perämeren pienveneluokan kehittäminen venerekistereineen jäi ilmeisesti Perämeren seurojen vastuulle ja mm. venerekisteri -ilmoituksia tehtiin Perämeren pienvenekomitean (Österbottniska Småbåtskomitteen) nimissä.

Luokkasääntöihin tehtiin 1930- luvuilla vielä muutoksia ; Raahelaisten esityksestä spinaakkerin eli palongin kooksi määrättiin 8 m2 ja Wiipurin läänin Pursiseuran esityksestä viralliseksi nimeksi tuli ” Perämeren kolmio” tai ” Österbottniska triangle - klassen ”. 

Tällä veneluokalla oli merkittävä rooli Vaasan yläpuolisen Perämeren purjehdushistoriassa ja yhden purjehtijasukupolven luomisessa.

1.2 Kukoistuskausi

Veneitä oli ryhdytty rakentamaan heti vuoden 1924 jälkeen, ja vuoteen 1930 mennessä, jolloin luokka virallistettiin, niitä oli valmistunut jo 35 kappaletta.

Tästä alkoi luokan voimakas kukoistuskausi. Vuoteen 1939 mennessä venerekisteriin oli merkitty 59 venettä. Veneitä on näihin päiviin saakka rakennettu vajaat 70 kappaletta.

Ainakin 12 venettä purjehti vielä vuonna 1950 RaaPS:n lipun alla. Sotien jälkeen luokka alkoi hiipua ja väistyä modernimpien konstruktioiden tieltä.

Suomenkieliseksi nimeksi vakiintui Kolmiovene, purjetunnuksen ” triangelin ” mukaan, raahelaisittain - sentteri . Veneitä rakennettiin useiden eri suunnittelijoiden piirustusten pohjalta, koska kolmiota ei voi pitää varsinaisena yksityyppiluokkana ja koska toleranssit pituutta lukuun ottamatta olivat sangen väljät. Konstruktööreinä oli nimekkäitäkin venesuunnittelijoita, kuten kokkolalaislähtöiset Gösta Kynzell ja Birger Slotte .

Paikallisina suunnittelijoina kunnostautuivat oululainen Otto Ståhle sekä raahelaiset Abram ja Arvo Heikkilä ( Pääsky- nimiset veneet ), T.W.Huovinen sekä Eemeli Pekuri.

Pääosa veneistä oli Perämerellä, mutta Wiipurin läänin purjehdusseuran lipun alla purjehti kolme venettä. Kilpailutoiminta 1930 -luvulla oli vilkasta ja siihen osallistuivat aktiivisesti kaikki Perämeren seurat .

1.3 Rakenne 

Tavoitteena oli saada hankinta- ja käyttökustannuksiltaan halpa ,tilava ja suhteellisen helpposoutuinen, silti merikelpoinen ( mieluiten uppoamaton )kahdella päälaipiolla varustettu ja hyvin purjehtiva vene.

Pohjanlahden pienveneen luokkasäännöissä on määrätty suurimmaksi pituudeksi 6 m , suurimmaksi leveydeksi 1,70 m ja purjepinta-alaa veneellä sai olla enintään 15 m2. Alus oli varustettava ,joko painottomalla nostokölillä tai kiinteällä puukölillä . Painolasti oli vapaa , yleisimmin kuitenkin yhteensä 300 kg lyijyharkkoina.

Tietoa ei ole rakennettiinko yhtään venettä kiinteällä puukölillä , nostoköliratkaisu ( senterboordi) kun oli hyvä ratkaisu Perämeren mataliin vesiin. Purjeina tuli olla yksi reivattava luovipurje , keulapurje tahi myrskykeulapurje ja balong- spinnaker eli kotoisammin palonki. Pyöröpuiden oli oltava umpipuuta. Vene saatiin rakentaa myös limisaumaisena. Tiedossani ei ole, että Raahessa olisi ollut yhtään limisaumaista kolmiota, jotka luokkasäännön mukaan olisivat saaneet kilpailuissa 5 sekunnin hyvityksen 1 meripeninkulmaa kohden. Kilpailumiehistö oli kaksi henkeä.

1.4 Luokan asema Raahelaisessa purjehdusurheilussa 

Kolmioveneestä tuli Raahen purjehdusseuran pääasiallinen kilpailuluokka lähes 40 -vuoden ajaksi. Raahen laivue tuotti seuralle lähes hegemonian Perämeren alueella sotien väliseltä ajalta ja vielä 50 - luvullakin , jolloin luokka alkoi jo hiipua. Lähes kaikki kiertopalkinnot ko. ajalta päätyivät raahelaisten haltuun ,niin kuin seuraavissa luvuissa esitetystä voidaan havaita. Kuuluisin tuon ajan purjehtijoista oli Einar Ståhle, joka sittemmin muutti Ouluun.

Myös erikoisia kilpailumuotoja kehitettiin veneen vaihtoineen, arvontoineen ja purjepussistartteineen.

1.5 Käytännön kokemuksiani veneestä

Veneissä oli hankaimet, eli flyygat ja pitkät airot, joten venettä oli helppo soutaa jos sattui tyven ilma. Kolmiot olivat tasasaumaisia veneitä , niissä kaksi skotti l. laipioseinää lopun veneestä ollessa varustettu painokaarilla. Ensiksikin skotit olivat harvoin vedenpitäviä, jolloin niistä ei luonnollisestikaan ollut apua haveritilanteissa ,mutta muuten ne tukivat rakennetta hyvin. Painokaaret tehtiin usein tammesta, mikä ei ollut paras mahdollinen materiaali kaaripuuksi, koska se oli liian kovaa eikä kestänyt painokaarille tulevaa taipumista / joustamista. Kaaret katkeilivat helposti ja kun yksi kaari oli katkennut niin sen katkenneen kaaren molemmin puolin tuli uusia havereita ja saattoi käydä niin, että viereisiä kaaria meni poikki jopa kymmenkunta . Silloin vene oli erittäin haavoittuva jos sattui kova myräkkä.

Kaarien uusiminen oli keväällä ensimmäinen homma , mikä piti tehdä ennen vesillelaskua . Normaalisti uudet kaaret tehtiinkin saarnesta, mikä on hyvää kaarimateriaalia ja kestää taipumisen. Ne kiinnitettiin kupariniiteillä niittaamalla. Keväisin kun kolmioveneen laski veteen , se normaalisti upposi skantäkkiä myöten välittömästi, koska laudoitus tapasi ravistua kuivan talven aikana . Parissa päivässä vanhakin vene turposi pitäväksi ja turvalliseksi paatiksi. Sen jälkeen voitiin masto nostaa pystyyn ja trimmata vantit seelauskuntoon.

1.6 Kulkuominaisuudet

Koska runko oli pitkä ja suhteellisen kapea ja varustettu etureunasta saranoidulla nostokölillä, tarvitsi vene paarlastin . Sen takia ja koska isopurje oli suuri ja varustettu suhteellisen pitkällä alaliikillä, olivat useimmat veneet varustettu rullareivillä. Takaharusta ei ollut vaan yleisimmin veneet varustettiin barduunoilla. Se oli hyvä luovivene, jossa oli aaltoja leikkaava, nykymuodinkin mukainen pysty keula, eikä vene terävän perän ansioista vetänyt aaltoa takanaan. Tietyillä keleillä se oli jopa nopeampi kuin Hai- tai Lightning -veneet. Miellyttävimmillään se oli 3 -4 boforin tuulessa, jolloin slöörillä saavutettiin 7 -8 solmun nopeus.

1.7 Aikansa monikäyttövene

Nostokölinsä ansiosta veneellä saattoi hyvin liikkua saaristossamme. Vene ei ollut varsinainen retkeilyvene , joskin penkkien poisnoston jälkeen saattoi puomiteltan alla hyvin yöpyä, keittimenä oli usein yksiliekkinen pumpattava primus. Kauniilla kelillä voitiin vetää harrilautaa ja” pärjätä” eli kerätä sahausjätteitä. Tuohon aikaan kuljetettiin sahapuu pääasiassa hinaamalla suurina lauttoina sahoille. Varsinkin syksyisin, kun oli kovia stormeja lautat saattoivat hajota, jolloin sahapuut ajautuivat lähisaarten rannoille. Sieltä niitä käytiin mm. kolmioveneillä hakemassa saunapuiksi itse kunkin mökille. Kolmioveneellähän pääsi aina ihan rantaa saakka. Jos propsin päässä oli S -leima ( Santaholma ) , se tarkoitti ”saunapuu” ja M -leima ( Metsäliitto )luettiin se ”meidän puuksi”. Propsien päistä piti sahata myös pala pois, jolloin leimakirveen jälki häipyi ja puu menetti virallisen omistajansa.

Avomerellä ja kovassa kelissä vene oli jonkin verran turvaton matalan rakenteensa ja paarlastinsa takia. Korkea aallokko saattoi lyödä keulasta sisään tai voimakkaan kallistumisen seurauksena vene ”ryyppäsi” vettä niin paljon, että meni sen sileän tien pohjaan.

Kaikesta tästä huolimatta vene oli aikanaan kovasti pidetty sekä myös arvostettu kovana kilpailuluokkana.

Lähteet:

Meskus, Eero: Sentterin historiaa : Tutkielma kolmioluokan synnystä 10.09. 2017 , Raahen museo, arkisto

Kolmioluokka : luokkasäännöt v :lta 1924

Teksti Risto Kallio

Raahen Purjehdusseura ry